Opinnäytekilpailu 2010
Opinnäytetyö voi liittyä esimerkiksi vuorovaikutuksen teoreettiseen tarkasteluun, kokeelliseen tutkimukseen, suunnitteluun, toteutukseen tai arviointiin. Palkitsemisen tavoitteena on rohkaista eri taustan omaavia opiskelijoita sekä teknisistä että ei-teknisistä yliopistoista perehtymään näihin aiheisiin ja antaa mahdollisuus alan kärkitöiden esille nostamiseen.
Palkitun opinnäytetyön tekijä saa työstään 1000 euron tunnustuksen, jonka lahjoittaa tänä vuonna TeliaSonera. Tulokset julkistetaan SIGCHI Finlandin syysseminaarissa marraskuussa. Seminaarissa kuullaan voittajan esitelmä työstään.
Päätöksen tekee SIGCHI Finlandin hallituksen valitsema arvovaltainen asiantuntijaraati, joka koostuu alan akateemisista ja yritysmaailman edustajista:
- Netta Iivari, Oulun yliopisto
- Turkka Keinonen, Aalto-yliopisto
- Sari Kujala, Tampereen teknillinen yliopisto
- Marko Nieminen, Aalto-yliopisto
- Sami Ronkainen, Nokia Research Center
- Kari-Jouko Räihä, Tampereen yliopisto
- Pertti Saariluoma, Jyväskylän yliopisto
- Karin Österman, Åbo Akademi
Kilpailun vetäjänä yhdistyksen hallituksessa toimii FT Virpi Roto (Nokia Research Center).
Työn lähettää ehdolle tekijä itse tai laitos (työn ohjaaja) tekijän suostumuksella. Kilpailuun voivat osallistua kaikki 1.8.2009 - 31.7.2010 suomalaisessa yliopistossa hyväksytyt HCI-alaan kuuluvat maisteritason opinnäytetyöt. Työ lähetetään kilpailuun PDF-muotoisena dokumenttina ja mukaan liitetään tarkastajien lausunto sekä todistus opinnäytteen hyväksymisestä (mikäli PDF-versio tuottaa ongelmia, ota yhteyttä virpi.roto@nokia.com). Työt tulee ladata Easychair-järjestelmään 13.8.2010 mennessä. Ohjeistus töiden lähettämiseen.
Lisätietoja:
Virpi Rotovirpi.roto@nokia.com
p. 050 483 6631
Edellisten vuosien voittajat
- 2009: Martin Gimpl, Taideteollinen korkeakoulu
- 2008: Emilia Koskinen, Teknillinen korkeakoulu
- 2007: Pekka Parhi, Oulun yliopisto
- 2006: Juha Karvonen, Jyväskylän yliopisto
- 2005: Ville Ilvonen & Satu Jumisko-Pyykkö, Tampereen teknillinen yliopisto
- 2004: Markus Bengts, Jyväskylän yliopisto
- 2003: Tapani Rantakokko, Oulun yliopisto
- 2002: Antti Martikainen, Helsingin yliopisto
- 2001: Antti Latva-Koivisto, Teknillinen korkeakoulu
HCI-alan väitöskirjat